21. joulukuuta 2015

Joulusta innostunut


Se on tyyliin ensimmäinen joulu ikinä, joka vietetään pitkälti kotimaisemissa. Outoa on ollut havaita, ettei meillä oikeasti ole ollut mitään joulukoristeita! Onneksi kuusenkoristeet tuli jemmattua valmiiksi alesta viime vuonna ja kirppikseltäkin on löytynyt lisää. Kirppistä on kyllä hyödynnetty kovasti muutenkin koristelussa. Pillihimmeleistä innostuin, en vaan itse ole tehnyt niitä vaan ostin valmiina.






12. marraskuuta 2015

Terassi päivittyy talveen



Vaikka terassilaudat on maalaamatta niin heti sai terassi uutta ilmettä, kun sain aikaiseksi päivittää kasvivalikoimaa enemmän talveen sopivaksi. Innolla odotetaan jo ensi kesää, jolloin pääsee etupihan puutarhatöitä tekemään ja asfaltti saadaan paikalleen.




19. lokakuuta 2015

Loppumattomat laatikot



Pikkuisen alkoi jo ärsyttämään nämä seinälle laittoa odottavat Ikean hyllyt. Pihahommat on nyt puoli vuotta vieneet kaiken liikenevän ajan, joten sisähommat on holdissa lumen tuloon asti. Siispä odotellessa päätin pistää nämä lukuisat laatikot hyötykäyttöön makkariin. Ties vaikka ne jää tuohon pidemmäksikin aikaa. Samalla siirtyi mummolan aarretuoli ikkunan puolelle.




18. syyskuuta 2015

Takkahuone edistystä



Takkahuone alkaa olla loppusilausta vaille valmista kauraa, seinähyllyt puuttuu edelleen, mutta eiköhän nekin syksyn aikana paikalleen saada. Takan päälle löysin mummolasta hirvenpääilmapuntarin, mutta koska se ilmapuntari oli rikki, ei mies kelpuuttanutkaan sitä seinälle. Tämä Elloksen versio (joka näyttää tooosi pieneltä) kelpasi (!). 





11. syyskuuta 2015

Puulämmitteinen sauna



Yksi onnistuneimmista valinnoista uuteen kotiin on ollut puusauna. Takkakiukaan hankkiminen oli päällimmäinen motivaattori puukiukaan hankkimisessa, mutta löylyt eivät sanan mukaisesti ole jättäneet ketään kylmäksi. Tulikiven kiuas on myös kivannäköinen - ei pelkästään mahtavien löylyjen lähde. Lauteiden malli on meidän ideoimaa, mutta lauteiden design on ihan puhtaasti timpurin käsialaa, mitä nyt muutamia toiveita, kuten selkänojan suorat linjat ja lauteiden penkkimäisyys, heitettiin ilmoille. Lauteiden jalat piti itseasiassa olla neliönmalliset, mutta sitä timpuri ei ihan muistanut oikein. Mutta eipä mittään, nämä jalat on tosi hauskat ja vieraatkin ovat niitä ihastelleet, joten tämähän meni paremmin kuin hyvin näin päin. Sormipaneeli piti maalata neljään kertaan, että siitä tuli musta, mutta oli se kaiken vaivan väärti.





6. syyskuuta 2015

Työhuoneen hylly


Jos olisin saanut päättää, niin näitä Ikean hyllyjä olisi tullut meillä joka huoneeseen. Mies pisti kuitenkin kapuloita rattaisiin niin, että lopputulos oli työhuoneen ja lastenhuoneen hyllyiksi. Ehkä hyvä niin, mutta täytyy kyllä sanoa, että tämä hylly on vallan ihana! Tähän saa kaiken sen pikkutavaran, kirpparilöydöt ja Tigerin tuliaiset, jotka ei muuten menisi yhtään minnekään. Järjestystä vaihdetaan tietysti viikoittain. Työhuoneessa meillä on oranssi tehostevärinä, joten vanhan kodin oransseja juttujakin on kiva ujuttaa tuohon hyllyyn. Täytyy muuten sanoa, että tykkään kyllä kovasti String-systeemistäkin, mutta kun ollaan niin maalaisia, niin tämä Ikean systeemi kelpaa ihan vallan mainiosti. Kaiken kruunuksi ja minun suureksi iloksi tätä sai koivunvärisellä tasolla.


1. syyskuuta 2015

Vessan päivitys



Ellokselta bongatut pyyhkeet osuivat kuin nenä päähän tähän meidän vessaan. Tykkään paljon myös Dermosilin saippuapulloista!





23. elokuuta 2015

21. elokuuta 2015

Olohuoneen uusia kulmia



Nyt alkaa olla olkkarin tv-tason puolikin kuvauskunnossa, ei mennyt kuin puoli vuotta, kun saatiin tv-tasoon kaikki osat hankittua. Leivinuunin edestä puuttuu listat kuitenkin vielä, ikuisuusprojekti.




18. elokuuta 2015