31. lokakuuta 2014

Keittiö

Keittiön sävelet on selkeänä valmiina.  Harmaat yläkaapit, jossa hieman viilukuviota. Valkoiset alakaapit. Valkoinen paikallisen firman laminaattitaso. Ikean allas (ei tosin pyöreä kuten kuvassa). Myöskään liesituuletin ei ole kuten kuvassa. Keittiön toteuttaa paikallinen puuseppä. Lattiaan laminaatti.


Tässä Kvikin versiossa ehkäpä saa väreistä paremman käsityksen, vaikka yläkaapit ovat erilaiset meidän versiossa.


Välitilaan tämä laatta, myös liekkarin  taakse korkeana kattoon asti ulottuvana kaistaleena. Laatan esittelin aiemmin keittiöpostauksessa.


25. lokakuuta 2014

Unihuone

Meidän lapsilla on kaksi vuotta ikäeroa ja ovat tottuneet kylki kyljessä nukkumaan sekä yöllä että päikkäreillä. Niinpä uuteen taloon tehdään erikseen huoneet unille ja leikeille. Sitten tietysti hieman myöhemmin tulee tarve omille huoneille, mutta näillä aloitetaan. Luona in:n vanerisängyt ovat tällä hetkellä niin in meidänkin mielissä, jotta isäntä lupasi nikkaroida samaan tyyliin kummallekin pirpanalle omat sängyt. Huone on aika pieni, joten Ikean Minnen alkoi tuntua liian raskaalta kaksin kappalein ja sitä paitsi oma tekemä on aina oma tekemä. Tapettikin (Esta Home Animals) on jo Hollannista saapunut, eläinhullulle pojalle valikoitui tietysti viidakoneläinaiheinen -tapetti. Ja turkoosi väriksi, olihan se jo tehostevärinä edellisessä kodissa, joten kaikki pikkutavarat ja pussilakanat saa vielä lisäaikaa uudessakin kodissa.




8. lokakuuta 2014

Hexagon

Sisäinen retroihminen heräsi ja pienimuotoinen hurahdus tapahtui, sillä uuden talon kylppäriin valikoitui Pukkilan Hexagon. Kovin paljon ei tyyriin hinnan vuoksi tätä pläjäytetä, mutta mustan mattalaatan väliin tätä valkoisena ja matan valkoisen väliin mustana. Musta allaskaappi Bauhausista. Lattiaan Pukkilan musta Koodi. Poreallas ja suihku vielä vähän avoimena.




Vessan laatat

Vessan laatoissa mennään tällä kierroksella aaltokuvion merkeissä, mustaa ja valkoista matkaa aaltolaattaa tehosteiksi, varmaan takaseinälle ja allaskaapin taakse, fiilispohjalta varmaan päätetään taas sitten mitenkä ladotaan. Muuten ihan valkoista perusmattaa. Lattia on Pukkilan musta Koodi. Allaskaapiksi koivunvärinen Ikean God Morgon.




6. lokakuuta 2014

Kodinhoitohuone



Kodinhoitohuoneen suunnitelma alkaa olla lopullinen, korkeintaan pientä viilausta luvassa. Väritti tosi vaikeat valita tällä kertaa. Itse yritin vähän viedä läpi valkoisia alakaappeja ja puunvärisiä yläkaappeja, mutta lopputuloksena on kompromissi: mattamustat alakaapit, koivunväriset tasot ja mattavalkoiset yläkaapit. Musta pesukone. Harmaa lattialaatta. Säilytyspenkin taakse tulee koivutapetti Mr.Pershwallin mallistosta. Tuosta tapetista nämä värit oikeastaan väännettiin.