10. tammikuuta 2016

Makkarin lamppu


Makkarissa lukuvalo piti asentaa sängynpäädyn yhteyteen, mutta yllätys yllätys, homma jäi vähän sikseen. Siksi valokatkaisin, toki saattaahan se ilmaantua tuohon myöhemmin, kunhan akuuteimmat diy-jutut saadaan hoidettua alta pois. Yksi niistä vaneriliukuovi makkarin ja vaatehuoneen väliin, se onkin odotellut asentamista jo kotvan. Lukuvalo sentään saatiin hommattua ja se onkin kovin suosikiksi muodostunut jo nyt.



21. joulukuuta 2015

Joulusta innostunut


Se on tyyliin ensimmäinen joulu ikinä, joka vietetään pitkälti kotimaisemissa. Outoa on ollut havaita, ettei meillä oikeasti ole ollut mitään joulukoristeita! Onneksi kuusenkoristeet tuli jemmattua valmiiksi alesta viime vuonna ja kirppikseltäkin on löytynyt lisää. Kirppistä on kyllä hyödynnetty kovasti muutenkin koristelussa. Pillihimmeleistä innostuin, en vaan itse ole tehnyt niitä vaan ostin valmiina.






12. marraskuuta 2015

Terassi päivittyy talveen



Vaikka terassilaudat on maalaamatta niin heti sai terassi uutta ilmettä, kun sain aikaiseksi päivittää kasvivalikoimaa enemmän talveen sopivaksi. Innolla odotetaan jo ensi kesää, jolloin pääsee etupihan puutarhatöitä tekemään ja asfaltti saadaan paikalleen.




19. lokakuuta 2015

Loppumattomat laatikot



Pikkuisen alkoi jo ärsyttämään nämä seinälle laittoa odottavat Ikean hyllyt. Pihahommat on nyt puoli vuotta vieneet kaiken liikenevän ajan, joten sisähommat on holdissa lumen tuloon asti. Siispä odotellessa päätin pistää nämä lukuisat laatikot hyötykäyttöön makkariin. Ties vaikka ne jää tuohon pidemmäksikin aikaa. Samalla siirtyi mummolan aarretuoli ikkunan puolelle.




18. syyskuuta 2015

Takkahuone edistystä



Takkahuone alkaa olla loppusilausta vaille valmista kauraa, seinähyllyt puuttuu edelleen, mutta eiköhän nekin syksyn aikana paikalleen saada. Takan päälle löysin mummolasta hirvenpääilmapuntarin, mutta koska se ilmapuntari oli rikki, ei mies kelpuuttanutkaan sitä seinälle. Tämä Elloksen versio (joka näyttää tooosi pieneltä) kelpasi (!).